Syyskokouksen kannanotto

15.10.2020

Ruostenjärven leirikeskus on voimavara

Forssan Vasemmistoliitto pitää viimeaikaisia avauksia Ruostejärven leirikeskuksen myymisestä harkitsemattomina ja lyhytnäköisinä. Kaupunki hankki alueen 80 vuotta sitten lasten ja nuorten kesäleiripaikaksi.

Vuosikymmenten ajan Ruostejärven leirialue toimi yhdenvertaisena kesänviettopaikkana kaikille lapsille heidän vanhempiensa asemasta tai taustasta riippumatta. Paikkana, jossa lapset saivat olla lapsia kauniin ja virikerikkaan luonnon ympäröimänä. Viime vuosikymmenet Ruostejärven leirikeskuksen arvoa ei ole tunnistettu ja sen ylläpitoa on laiminlyöty niin, ettei alue ole soveltunut lasten kesäleiripaikaksi enää vuoden 2011 jälkeen. Samaan aikaan eriarvoisuus on tullut jatkuvasti suuremmaksi yhteiskuntamme uhaksi.

Perheiden ahdingon kasvaessa, lasten hyvinvointia ja tasavertaisuutta tukevan leirikeskuksen tarve on kasvanut entisestään. Kaupunki järjestää leiritoimintaa ostopalveluina haikaillen seutukunnalle yhteistä leirikeskusta, mutta päät eivät käänny jo olemassa olevalle alueelle ja sen kehittämiseen. Alue ei ole kaupungille taloudellinen rasite ja sen myymisestä saatavat tulot riittävät vain hetkeksi tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia muilla tavoin.

Vasemmistoliitto katsoo, että myymisestä on lyhytnäköinen ja nimellinen hyöty ja että se on vastoin Forssan lapsiystävällistä kaupunkistrategiaa. Koronan myötä elämme vapaa-ajan vieton osalta sellaisessa murroksessa, että emme voi vielä tietää millaiseen vapaa-aikaan palaamme. Halu olla luonnossa ja hyödyntää sen rentouttavaa vaikutusta jatkuu varmasti vielä epidemian jälkeenkin. Kaupungin tulee pitää kiinni omasta leirikeskuksestaan ja kehittää sitä, jotta siitä päästään nauttimaan jatkossa entistä enemmän ja ympärivuotisesti. 

© 2021 Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän Vasemmistoliiton paikallisosastot
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita